Thursday, September 11, 2014

Ranskalaisten touchdown!


Tehdään tälle aamulle tällainen universaalimpi päivitys. Aloitin siis tällä viikolla työt kesäloman jäljiltä. En olisi uskonut että voi tuntua noinkin mukavalta palata töihin ja vetää pitkästä aikaa suojaliivit päälle ja varustevyö kantoon ja ruveta jallittamaan pahoja setiä ja tätejä ihmisvirran seasta. Minulla oli onneksi aika kevyt aloitus, nimittäin kaksi päivää töitä ja viisi päivää vapaata. Loppu jakson saakin sitten painaa aika hyvin töitä. Mutta ei työjutuista sen enempää, vaan palataan figuilun pariin.




Eilen oli keskiviikko(niille jotka eivät sitä tienneet) ja kävin taas noppakerholla pelaamassa pelin Bolt Actionia. Tällä kertaa ranskalais joukkoni saivat tulikasteensa saksalaisilta laskuvarjojoukoilta joita ohjasti Mikko(Sori jos on väärä nimi, mulla on huono nimimuisti.) ja Juha.
Minä pelasin Herkon ja tämän amerikkalaisten puolella.


Pelasimme skenaarion Envelopment(?) jossa puolustaja aloittaa 12" alueelta omalta pöydänpuoliskoltaan ja hyökkääjän tehtävä on edetä tuolle alueelle, mistä saa yhden pisteen, jos on alueella pelin lopuksi. Puolustajan pöydänpuoliskolta poistuessaan saa 3 pistettä per yksikkö. Minulla oli ensin aika hankala saada itseni ymmärtämään, että skenaario oikeasti vaatii sitä että juostaa niin *aatanasti,  vihollisista välittämättä. Tuntui vähän että pelattaisiin amerikkalaista jalkapalloa, ja touchdownia haetaan Paras taktiikka tässä taitaa olla juoksuttaa joukot suurena häröpallona yhdestä kohtaa, jolloin vihollinen ei ehdi ampumaan kaikkea. Jos levittäytyy liian leveälle ja joutuu yksikkö vastaan yksikkö taisteluihin on puolustajalla suuri etu. Tällöin puolustaja on ampumassa hyvistä asemista, ilman miinuksia kun hyökkääjä joutuu liikkumaan ja ampumaan. Jos taas hyökkääjä pysähtyy ampumaan, ei 6 vuoroa riitä toiselle puolelle pääsyyn.



Omista joukoistani sen verran että minulla oli kentällä Komentoryhmä, kaksi täyttä jalkaväkiryhmää lmg:llä ja vb launchereilla, Mortar + spotteri ja 75mm light artillery yksikkö.

Napsin pelistä vain muuteman kuva, mutta olin deponnut meidän puoliskon oikeaan reunaan mistä pääsi kahden pellon luoman suojan turvin aidan reunaan. Aidan takana oli talo, jossa odotteli kuola valuen ryhmällinen ilkeitä saksalais laskuvarjomiehiä sekä saksalais mortarin spotteri. Talon jälkeen oli vapaa taival vastustajan depo alueelle. Meidän puoliskon vasemmalta puoliskolta löytyi Herkon Amerikkalaiset jotka hoitivat suurimman osan taisteluista ja kohtasivat myös suurimman osan saksalaisista. Propsit Herkolle ja Amerikkalaisille taisteluiden hoitamisesta, me ranskalaiset keskistytään tähän juoksemis puoleen.

Muutama pointti matsista:

1. Mun mortari osui! KAHDESTI!! Tästä opittin se että se on tosiaan 2+ mitä tarvitaan epäsuoran tulen osuman jälkeisillä vuoroilla. Puhuttiin myöskin Juhan kanssa nopeasti ja ohimennen talojen pelaamisesta. Jos talossa on useampi kuin yksi ryhmä ja epäsuora tuli on osunut taloon niin muihinkin ryhmiin osuisi silloin 2+ heitolla jos se alkuperäinen ryhmä mihin, on tähdätty on kuollut tai poistunut talosta koska eihän se talo mihinkään siirry... Eli kohde olisi se talo ja damagea voisit tehdä vaan yhteen ryhmään kerralla, kuten normaalistikkin

2. Mun tykki ei osunut! kertaakaan. Tuon tykin kanssa ampumisesta opin sen että koska kohde oli mukavasti asettunut taloksi niin aika turhaan ammuin sitä suora ammunnalla ja hain joka vuoro osumaa 5+:lla, kun olisin voinut ampua epäsuoralla tulella taloa ja jo toisella ammuntavuorolla olisi ollut sama 5+ haussa, muilla vuoroilla parempikin sitten. Muuta ammuttavaa tykillä ei kuitenkaan ollut näköpiirissä pelin aikana.

Toinen pointti tykistä on se että kumpi nyt sitten on parempi, tykki vai mortari? Ne tekee saman verran damagea. Erot on se että tykissä on Gun Shield, pystyy ampumaan suoraan ja yksi crew enemmän, mutta mortarissa on spotteri... Taitaa olla vähän sellainen toinen tykkää toinen ei tilanne.

3. Mun urhoolliset ranskalaisryhmät juoksivat vihollisista välittämättä pöydän läpi
Tästä suorituksesta ryhmät keräsivät 6 pistettä. Saksalais laskuvarjomiesten eliitti veteraani taloryhmä pelästyi ensimmäisen ranskalaisryhmän ohijuoksua ja panikoi talosta ulos. Tällöin toinen ranskalaisryhmä tuli ohijuoksunsa aikana reteesti vetemään saksalaisia turpaan ja tämän jälkeen jatkoi ohijuoksuaan pistealuelle.
Laskuvarjo taloryhmä


Oikeastaan ainut syy miksi pääsin vähillä tappioilla läpi oli se että saksalaiset olivat deponut enemmän vasemmalle reunalle, missä amerikkalaisten suuret ryhmät pitivät ne kiireisenä. Pohdin tuossa että miten ihmeessä olisin kestänyt useamman saksalaisryhmän tulituksen, koska niissä on niitä lmg ja konepistoolimiehiä enemmän kuin laki sallii ja vastaus on että tuskin olisikaan kestänyt. Noh saa nähdä miten tulevaisuudessa käy.

Kaikenkaikkiaan mukava peli hyvässä seurassa!

Palutetta ja komentteja saa tuttuun tyyliin jättää vapaasti. Seuraavassa postauksessa keskitytään luultavasti medicin metsästykseen.

-Nojis


Toinen etappi pistealueella. Touchdown!


Läpijuoksun ensimmäinen etappi

Pahuuden ruumiillistuma, juuri ampunut Herkon Shermanin
Pahuuden sotureita










1 comment: