Thursday, March 27, 2014

Pientä päivitystä


Pientä päivitystä

Olin tänään vapaapäivällä, ja tarkoituksena oli saada hieman maalattua. Ennen tätä piti hoitaa vain yksi pieni projekti. Nimittäin tehdä emännän ja tämän pikkusiskon kanssa ristiäis kutsukortit valmiiksi. Homman keskellä olo alkoi olla kuin pienellä kiinalaisella joka vääntää töitä kellon ympäri, taukoa ei ole ja jos sanoo että väsyttää niin samantien huudetaan.
Homma saatiin kuin saatiinkin valmiiksi ja siihen taisi mennä noin 4 tuntia 18 korttiin...

Sen verran kuitenkin voin sanoa että olen aloittanut Khador Destroyerin maalaamisen, taino... on siitä valuviat korjattu ja osat on pesty. Laitan siihen tänään vielä pohjamaalin jos jaksan vaivautua.
Huomenna sitten ehkä lisää maalaamista.
 
-Nojis

NojisEdit: Jaksoin kuin jaksoinkin pohjamaalata tuon Destroyerin. Koin myös kauhunhetkiä kun valmistelin osia pohjamaalattavaksi, nimittäin en löytänyt tuon figun tykkikättä mistään.
Ensimmäisenä mieleen tulikin että se on tippunut lattiaa ja mennyt koiran ruuansulatuksen läpi ja on nyt rehevöittämässä Espoon keskuksen nurmikoita. ONNEKSI olin kuitenkin laittanut tuon käden ajatuksissani dremelin pakkiin ja sieltä se sitte löytyi.

Pari kuvaa vielä valmisteluista, ei mitään ihmeellistä:


Wednesday, March 26, 2014

Sneak peek

Sneak peek

Ketkä arvaa mitä tapahtuu tulevaisuudessa?


 Tässä teille pieni vinkki

Sunday, March 23, 2014

Askartelua






Askartelua

Yksi tämän blogin tarkoitus oli saada muille ihmisille vähän näytettävää, joka motivoisi minua maalaamaan. Luonnollisesti muille ei kehtaa ihan mitä tahansa näyttää, joten halusin hieman kehittää figujani. Yksi asia mitä halusin kokeilla oli tehdä talvialustoja, joissa lumen seasta pilkistäisi kalliota.

Selvittelin hieman miten muut ihmiset ovat noita kallioitaan tehnyt ja päädyin lopputulokseen laittaa alustoihin kiviä, kaarnaa tai hankkia korkkilevyä ja tehdä siitä kallioita. Yritin tuota korkkilevyä löytää K-raudan ja muiden rautakauppojen sivuilta tuloksetta. Sitten eräänä päivänä satuin käymään Ikeassa ja silmään pisti pannunalusia jotka olivat kuin olivatkin korkkia!
Nämä pannunaluset eivät maksa juurikaan mitään. Muistaakseni pari euroa per kolme alustaa, eli halpaa kuin saippua!

Joulupukilta olin saanut Warmachine Khador Battlegroupin eli aloitusboxin Warmachine peliin Khador factionilla niille lukijoille, jotka eivät asiaan ole perehtynyt. Khadorhan luonnollisesti viihtyy talviteemassa, kun ovat neukuilta vaikutteita saaneet. Löytyy ihan karvalakit ja kaikki! Alla pari kuvaa lopputuloksista. Kuvissa Khador warcaster Sorcha ja Juggernaut Heavy Warjack,

 
Ikean pannunalusia


Juggernaut


Toinen talvialusta mitä olen koskaan tehnyt.




Warcaster Sorcha
Ja ensimmäinen talvialustani


















Loppujen lopuksi olen alustoihin ihan tyytyväinen. Kallion väri voisi olla vähän parempi, mutta nyt on minullakin ensikokemukset talvialustoihin saatu. Jos teillä on jotain vinkkiä alustoiden parantamiseen niin jättäkää kommenttia! Sama pätee maalaamiseen. Yritän maalaustaitojanikin(<--hassu sana) parantaa pikkuhiljaa ja tämä punaisen maalaaminen muodostui aika hankalaksi. Olisi pitänyt perehtyä asiaan ensin paremmin. Nyt punasen eri sävyjä on saatu aika heikosti esiin ja ne vähät sävytkin ovat kuvissa hukkuneet.

Nokkelimmat lukijat (tosin vieläkin on se yksi lukija mutta onneksi se vasta nokkela onkin!) ovat varmaan huomanneet että blogiini on eksynyt Warmachine figuja vaikka aluksi täältä piti löytyä vain Bolt Actionin brittejä. Noh... blogini siis laajenee koska alan tosiaan tuota Warmachinea myös maalailemaan ja ihan pelaamaankin on joskus tulevaisuudessa tarkoitus päästä.
Vaikka täältä nyt Khadoria löytyykin, niin se ei tule olemaan factio johon tulen täyspainoisesti panostamaan, vaan nämä nyt olivat vaan sellaisia mitä halusin maalata. Pidän teitä jännityksessä ja kerron vasta myöhemmin mihin factioniin olen päätynyt ja miksi. Lähinnä siksi että posti ei ole tuonut minulle uusia figuja maalattavaksi :(  

Tulevissa päivityksissä sitten lisää juttua tästä aiheesta. Pysykää kanavalla!

-Nojis

Friday, March 21, 2014

Thats not a moon... Its a Paint Station.



 

Thats not a moon... Its a Paint Station.


Noniin arvon lukijat, tai lukija niinkuin asia näyttää vielä olevan. On aika rikkoa pitkään kestänyt hiljaisuus ja päivittää vähän kuulumisia. Tämä päivitys on tehty, ah läppäriltä, eikä tabletilta jolla tekstien käsittely oli aikamoinen via dolorosa.

Aloitetaan kuulumisien päivittely siitä tärkeimmästä eli maalauspist... tai no siis ehkä kuitenkin lapsesta. Joo, siis asiahan on nyt niin että blogin ensimmäisessä vaiheessa kerroin perheestäni ja lapsesta ei ollut tietoakaan ja nyt tuossa vieressäni sitterissä tuhertaa vähän yli kolme viikkoinen poika :)

Olen myöskin saanut opintoni valmiiksi ja valmistuin rajavartijaksi helmikuun lopussa muutema päivä ennen pojan syntymistä. Nyt ei enää tarvitse kulkea arkipäiviksi Imatralle ja jää enemmän aikaa maalaamiseen ja tämän blogin ylläpitämiseen!



Nyt siis siihen maalauspisteeseen. Tuo miehuuden tyyssija, maskuliinisuuden merkkipaalu, nurkka "where the magig happens".

 
  
  
Siinä yksi meidän karvakasoista, Welmu

Tuossahan tuo nyt on. Kohtuullisen kokoinen pöytä, mukava tuoli ja parit hyllyt joihin saa, ei liikaa vaan juuri sopivasti romua talteen. Yksi liikuteltava yleisvalo ylhäällä ja pienempi lamppu pöydällä tarkempaa valaistusta varten. Lisäksi pikkuhylly maaleille. Pitää vaan opetella laittamaan maalit takaisin työskentelyn jälkeen. Vieressä vielä vitriini johon saa jotain pientä puuhastelua näytille.

Noniin. Nyt on vähän tapahtumia päivitely. Tulevaisuudessa juttua vähän askartelumateriaaleista, parista kirjasta ja sitte isompaa asiaa joka tulee blogianikin laajentamaan.

-Nojis