Wednesday, June 26, 2013

Kirja: The Pacific





The Pacific

Näin ennen viikonloppua päätin kirjoitella teille kirjasta, jota olen viimeaikoina lukenut.
Kyseinen kirja on siis The Pacific (tyynenmeren taistelutoverit). Kirja on The Pacific tv-sarjan virallinen kirjaversio. Kirja kertoo toisen maailmansodan Yhdysvaltojen ja Japanin keisarikunnan välisistä taisteluista Pear Harborin jälkeen. Kirja käsitelee mm Iwo Jiman ja Okinawan taistelut muiden ohella, unohtamatta tietenkään kotirintaman tapatumia.
Kirja on koottu aitojen sotilasasiakirjojen, kirjeiden, päiväkirjojen, muistelmien, valokuvien ja haastattelujen perusteella.

Kirja seuraa tapahtumia vuorotellen viiden eri henkilön kautta. Vuorottelu tuo mukavaa vaihtelua kirjan edetessä, varsinkin Luutnantti Micheellin ollessa laivaston lentäjä muiden ollessa merijalkaväen miehiä tai sinne pyrkiviä. Lentäjän näkökulma avaa uusia ulottuvuuksia tyynenmeren sodasta ja erittäin ratkaisevasta Midwayn meritaistelusta.
Henkilöt ovat:

Luutnantti Austin C. "Shifty" Shofner
Aliluutnantti Vernon "Mike" Micheel
Sidney C. Phillips
Kersantti "Manila John" Basilone
Eugene B. Sledge
Robert "Lucky" Leckie


Kirja tarttui minulle mukaan suomalaisen kirjakaupan laatikosta, josta sai kolme pokkaria kympillä. Muuten kirja kantaa 12.95 arvoista hintalappua. Kirjassa on alkusanat ja lähdelista mukaanlukien 592 sivua, sekä kolme osiota kuvia. Kirjassa ei juurikaan ole pitkiä dialogeja, vaan henkilöitä seurataan yleisesti.

Itse olen pitänyt kirjasta erittäin paljon, vaikka en tyynenmeren tapahtumista olekkaan niin kiinnostunut. Kirja sopii kaikille, joita toisen maailmansodan tapahtumat kiinnostaa.

-Nojis

No comments:

Post a Comment